Taisteluäijä

Tulokset

DT-65 Rajatorppa Open 2008

Aika: su 1.06.2008 klo 10:45
Paikka: Rajatorpan koulu, Vantaa
Järjestävä seura: Downtown 65
Päällikkö: Janne Nurmi
Kisan kuvaus:

Taas olivat vuorossa DT-65:sen perinteiset Taistelupetankkikisat. Viivalle ilmaantui 12 innokasta kisaajaa taistelemaan tämän TP-kisan voitosta kunniasta ja hienoista palkinnoista. Hieno sääkin suosi kilpailijoita, eikä edes finaalisadetta oltu tilattu tänä vuonna. Alkulohkot menivät pitkälti vakiopelaajien pelatessa itsensä jatkoon. Ehkä kovin yllättäjä alkulohkoissa oli Matti Peltola, joka laittoi yhden lajin suurista nimistä Pasi Pousin ahtaalle mennessä jatkoon lohkonsa ensimmäisenä pelaajana. Pasilla saattoi tosin olla vielä hieman unihiekkaa silmissä näin aamun ensimmäisinä kierroksina. Semifinaaleihin tuli kaksi kolmen lohkoa, joka tarkoitti sitä, että molemmat lohkot pelattiin kuuteen voittoon. Tässä vaiheessa tulivatkin kisojen pisimmät tahkoamiset. Finaalissa nähtiin vakiokasvojen lisäksi myös J-P Pitkänen, joka oli nyt ensimmäistä kertaa finaalissa ja pelistä päätellen ei suinkaan viimeistä kertaa. Pousi jatkoi alkukauden kestänyttä hurjaa ja mahdollisesti jopa TP-historian pisintä voittoputkea viemällä tämänkin kisan voiton. Toiseksi tuli J-P Pitkänen loistavalla pelillään. Kolmas oli Luhtasaari ja finaalin viimeiseksi jäi Veikkolainen, jolla tuntuivat ajatukset harhailevan finaalin aikana jo jossain aivan muualla. Koska DT-65 on reilu seura, päätettiin kaikki finaaliin päässeet palkita. Palkintoina oli tavarapalkintoja, kurkun kostuketta ja vaatepalkinto. Palkinnot jaettiin niin, että jokainen sai sijoitusjärjestyksessä valita itselleen mielestään sopivimman palkinnon.

Loppuun vielä kisavinkki: DT:n tallista on tihkunut huhuja, että P. Pousi ei olisi seuraavassa kisassa mukana, joten nyt olisi tarjolla jollekin muulle voitto tällä kaudella. Pousilla on kuulemma jotain parempaa tekemistä, kun rökittää kanssakilpailijoita tai sitten hän tekee sen jossain ihan muualla ja muilla keinoilla.

Tulokset - yksinpeli

Sija Nimi Seura Kierros VoitotVoittopisteet Rankingpisteet
1. Pasi Pousi DT-65 4 14 32 120
2. Jukka-Pekka Pitkänen RQla 3 12 25 95
3. Janne Luhtasaari OHo 3 11 22 85
4. Sami Veikkolainen OHo 3 10 21 76
5. Matti Peltola RQla 2 8 19 55
6. Kimmo Kyttälä DT-65 2 8 18 47
7. Jaakko Seppälä NISÄ 1 3 7 23
 - Janne Nurmi DT-65 1 3 7 23
9. Markus Miettinen NISÄ 1 1 2 12
 - Seppo Silvanto DT-65 1 1 2 12
11. Tero Lilja OHo 1 0 0 1
 - Paavo Koskenkorva DT-65 1 0 0 1

Seuratulokset

Sija Seura Voitot Pisteet / Pelaaja Rankingpisteet
1. Downtown 65 26 41 203
2. Ogelin Heitto 21 54 162
3. RautaQLa ry. 20 75 150
4. Nisäkkäät ry. 4 18 35

Kaavio

1. kierros
Peltola (7) 4
Pousi (1) 4
Seppälä (6) 3
Koskenkorva (12) 0
 
Luhtasaari (2) 4
Veikkolainen (5) 4
Miettinen (8) 1
Silvanto (11) 1
 
Kyttälä (4) 4
Pitkänen (9) 4
Nurmi (3) 3
Lilja (10) 0
2. kierros
Veikkolainen (5) 6
Pitkänen (9) 6
Peltola (7) 4
 
Pousi (1) 6
Luhtasaari (2) 6
Kyttälä (4) 4
Finaali
Pousi (1) 4
Pitkänen (9) 2
Luhtasaari (2) 1
Veikkolainen (5) 0

Suluissa oleva luku on pelaajan kaavioon sijoitus -luku, joka perustuu kilpailun aikaiseen tp-rankingiin. Tasapisteissä suositaan lisenssin ensin ostanutta.

Taisteluäijä
In English